Lainaa.com

Yleinen

Vaatetuksesta, meikkaamisesta ym.

10.02.2014, aishajaakkola

Hijabista olen oppinut sen verran uutta, että se ei siis todellakaan ole pelkkä huivi, vaan se on pitkä mekko ja huivi, värin ei ole väliä, paitsi yleensä arabimaissa ne ovat mustia. Mutta hijab tarkoittaa myös kunnioituksen osoittamista Allahille ja naisen siveyttä. Se on olennainen osa Islamia. Eikä vaatetus alista naista millään tavalla, vaan päinvastoin, osoittaa hänen siveytensä ja kunnioituksensa. Nuorena pukeuduin melko paljastaviin asuihin, ja kyllähän sen tietää, mihin se usein johti. Häpeän käytöstäni. Ja vaikka kerroinkin olleeni kristitty vuosikausia, en ollut mikään ”mallioppilas”, vaan aika poikkeava verrattuna tosikristittyihin. Luin kylläkin paljon Raamattua ja rukoilin paljon, ja joskus kävin hengellisissä tilaisuuksissa. Mutta viikonloppuisin vietin railakasta elämää diskoissa ja pubeissa aika paljon juoden, + kaikki tapahtumat joihin juominen johti, ja se ei todellakaan ole Jumalalle mieleinen asia. Nyt olen ollut absolutistina jo pitkään, ja muslimi ei saa käyttää lainkaan alkoholia, ei tupakkaa, ei huumeita. Nehän ovat aineita, jotka rappeuttavat elimistöä ja aiheuttavat erilaisia sairauksia. Tiedän erittäin hyvin, että esim. alkoholismi on sairaus, samoin kuin huumeriippuvuus, ja yleensä kukaan ei pääse niistä koukuista irti ilman ammattiauttajien apua.  Varsinkaan silloin, kun on sekä fyysinen että syvälle juurtunut psyykkinen riippuvuus. Meni nyt vähän ohi aiheen 🙂 Meikkaamisesta vielä sen verran, että sinkku Muslimah saa meikata kodin ulkopuolellekin, mutta hillitysti. Muslimah, jota on kosittu tai joka on jo naimisissa, hän voi meikata vain kotona, joko omaksi ilokseen tai miellyttääkseen miestänsä. Ja tietysti on kiva vähän laittaa hiuksia ja pukeutua erilailla kuin ulkona ollessaan. Ja hajuvettä voi käyttää vain oman aviomiehen seurassa. Nämä kaikki siksi, ettei olla houkutukseksi muille miehille ulkona. Eli siveyden takia. Islamissa sanotaan, että vaimon kuuluu tehdä itsensä haluttavaksi miehelleen ja myös miehen pitää tehdä itsensä haluttavaksi vaimolleen. Mieskin voi kotona vähän laittautua, partavettä, hiukset siististi, komeat vaatteet. Mutta tärkeintä on avioparin keskinäinen kunnioitus ja rakkaus. Siitä kirjoitan oman artikkelin. Itse asiassa kaikkein tärkeintä avioliitossa on, että ei unohdeta Allahia, rukoillaan yhdessä, luetaan Koraania yhdessä eli palvotaan Allahia, jolloin sydämen valtaa suuri rauha ja rakkaus.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *